Kilpaileminen

Jigoro Kanon yhtenä judon kolmesta harjoittelumotiivien perusteesta oli, että judon harjoittaja tulisi taitavaksi kilpailuissa, ja Kano painottikin sääntöjen puitteissa käytävien judokilpailujen (shiai) merkitystä.

 
 


Judossa kilpaileminen voidaan aloittaa melko nopeasti jo muksujudon jälkeen, kun ukemit on opittu ja lapsella on halu lähteä kilpailuihin. Lasten ja nuorten kilpailusäännöt poikkeavat hieman aikuisten kilpailuista mm. otteluajan suhteen, myös käsilukot ja kuristukset ovat kiellettyjä. Kaikista judokoista ei tule huippukilpailijoita, mutta jokaisen judokan olisi hyvä käydä edes kerran elämässään kilpatatamilla kokeilemassa miltä kilpaileminen tuntuu.
Helsingin JudoSport panostaa vahvasti nuorten judokoiden tavoitteelliseen valmennukseen ja kilpailuihin. Seura mahdollistaa nuorten osallistumisen mahdollisimman moniin hyviin turnauksiin ja valmennusleireihin.

 

 

Kilpailuissa menestyminen edellyttää judokalta monia eri ominaisuuksia, joita ei voi saavuttaa ilman kovaa harjoittelua niin tatamilla kuin sen ulkopuolellakin. Ottelemaan voi oppia vain ottelemalla ja ottelun voittamaan tekniikan ja taktiikan yhteensovittamisella, mutta menestymiseen tarvitaan ennen kaikkea vahvaa tahtoa ja sitkeyttä.