Uutiset & Ajankohtaista > Vuoden 2012 uutiset > Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011

 

HELSINGIN JUDOSPORT ry

 

Toimintakertomus 2011

 

Helsingin JudoSport (HJSport) perustettiin 11.7.2011 ja se hyväksyttiin Suomen judoliiton jäsenseuraksi 4.9.2011. Seura aloitti toimintansa elokuussa 2011 keskittyen nuorten judokoitten tavoitteelliseen valmennukseen ja kilpailemiseen.

HJSportissa on syksyn aikana pidetty enimmillään 15 harjoitukset viikossa. Harjoitusajat on jaettu siten, että muksujudoa on 2 kertaa viikossa, kuntojudoa aikuisille 2 kertaa viikossa, alkeiskurssi aloittelijoille 2 kertaa viikossa, junioriryhmälle 3 kertaa viikossa ja  A-junioreille/kilpaileville aikuisille noin 6 kertaa viikossa.
HJSport on tehnyt yhteistyötä Helsinki Business Collegen kanssa järjestämällä Business Collegen tiloissa 2 harjoitukset viikossa, harjoituksiin osallistuu noin 10 judokaa/ alkeiskurssilaista, yhteistyötä on tarkoitus jatkaa myös tulevina kausina.

HJSportin judokat ovat syksyn aikana osallistuneet E-, D- ja C-ikäluokissa kahteen Junnu Cuppiin, joista tuloksena on 11 judokan voimin saatu 10 mitalia (mitaleita 3 kultaa, 2 hopeaa, 5 pronssia, 1 neljäs ja 1 viides sija). Tämä vaati 47 tatamilla käyntiä, joista 27 päättyi voittoon ja 20 tappioon.

Kansallisella ja kansainvälisellä tasolla HJSportin kolme A-junioria ja yksi B-juniori ovat osallistuneet neljään kotimaiseen kansallisen tason kilpaan ja kolmeen kansainväliseen kilpailuun joista saldona 19 mitalia (mitaleista 12 kultaa, 5  hopeaa, 2 pronssia ja 3 viidettä sijaa). Tämä vaati 90 ottelua, joista 75 päättyi voittoon ja vain 15 tappioon.

A-juniorimme jatkoivat syyskuun alusta alkaen tiistaisia harjoitusmatkoja Tallinnaan (pois lukien valmistautumisviikot kansainvälisiin kisoihin).
Judokamme osallistuvat Tallinnassa Viron maajoukkueiden yhteisharjoituksiin. Tallinnassa käynnit aloitettiin jo 1.9.2010 ja on sovittu että jatkamme tehokkaaksi todettua käytäntöä.

Syksyllä 2011 Faye Njie edusti maatamme EM-kisoissa Belgian Lommelissa sarjassa A-60kg. Kisoista ei tullut suomalaisille otteluvoittoja. Faye Njie valittiin myös Mäkelänrinteen urheilulukion vuoden judokaksi. Faye Njie suoritti joulukuussa seuramme ensimmäisen mustan vyön.

Syyskokouksessa seurallemme valittiin uusi hallitus, jonka kokoonpano on seuraava: puheenjohtaja Pentti Niska, varapuheenjohtaja Tapani Piri, rahastonhoitaja Heikki Hiilamo ja sihteeri & markkinointivastaava Pasi Jokela. Seuran perustajajäsenistä Robert Perovuo ja Diego Villanello eivät kuulu enää hallitukseen, mutta jatkavat seuran muissa tehtävissä.

Seuran talous on hyvällä pohjalla ja jäsenmäärä on kasvanut ennakoitua nopeammin.

 

13.01.2012 09:37