Uutiset & Ajankohtaista > Vuoden 2014 uutiset > TAMPERE EJU CUP 2014

TAMPERE EJU CUP 2014

 

Faye Njielle pronssi Tampereen Eurooppa Cupissa

 

Helsingin judosportin Faye Njie voitti pronssia judon European Cupissa Tampereella miesten alle 73 kg sarjassa. Pronssiottelussa Faye Njie kukisti Tanskan Alexander Bakken ylivoimaisten otteiden jälkeen.

 

Fayen kaksi aikaisempaa kamppailua oli tiukempia. Ensimmäisessä ottelussa Faye kukisti Ranskan Julien La Roccan. Faye johti aluksi seitsemän pisteen heittosuorituksella. Lisäksi La Roccalla oli varoitus. Puolisen minuuttia ennen loppua ranskalainen sai myös seitsemän pisteen heittosuorituksen. Voitto tuli Fayelle varoituksella. 

Semifinaaliottelussa tänä vuonna miesten sarjaan siirtynyttä Fayta tuli vastaan painoluokan hallitseva Suomen mestari ja kansainvälistäkin menestystä saanut Eetu Laamanen. Vanhan ja nuoren mestarin kamppailu päättyi tällä kerralla Laamasen niukkaan voittoon. 

Pronssiottelussa Faye ei jättänyt enää mitään arvailujen varaan, vaan päätti ottelun ylivoimaiseen pistevoittoon ennen täyttä aikaa. Kilpailu käytiin Tampereella lauantaina 20. syyskuuta.

 

22.09.2014 09:23